sunnuntai 14. elokuuta 2011

Sirkkelikukkoa viinissä


Perjantaiaamuna vaimoni kertoi nähneensä unta, jossa valmistin fasaanikeittoa. Ajatus tuli uudelleen mieleeni iltapäivällä, kun näin Sellon Citymarketin pakastealtaassa kotimaisia riistafasaaneja. Olimme kuitenkin syöneet viikolla useampana päivänä kalakeittoa, joten päätin noudattaa enneunta hieman sovelletussa muodossa. Fasaanin, kuten muidenkin riistalajien liha on hyvin vähärasvaista ja siitä tulee etenkin paistaessa hyvin kuivaa, joten päätin hauduttaa linnun uunissa pitkään ja hartaasti. Innoituksena toimi ranskalainen perinneruoka coq au vin eli punaviinissä haudutettu kukko. Alkuperäisessä reseptissä käytetään joko pieniä herkkusieniä tai korvasieniä, eikä siihen laiteta lanttua. 

Faisan au vin
140g pekonia

1 fasaani
vehnäjauhoa
n. 2rkl brändyä

2 pientä sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 pieni lanttu (n. 200g)
voita

1dl kuivattuja mustatorvisieniä

1 pullo punaviiniä

3 timjaminoksaa
1 rosmariininoksa

Paista kuutioitu pekoni rapeaksi ja lado uunivuoan pohjalle.

Paloittele fasaani viiteen osaan (koipireisipalat, rintapalat, muu fasaani) ja kierittele palat keyesti vehnäjauhossa.

Ruskista pekonirasvassa ja liekitä ruskistuksen lopussa brandyllä. Asettele palat uunivuokaan pekonin päälle.

Sido yrtinoksat nipuksi ja asettele se lihapalojen keskelle.

Kuullota lohkottu sipuli, valkosipuli ja kuutioitu lanttu voissa. 

Lisää punaviini ja anna kiehua pari minuuttia.

Kaada uunivuokaan.

Hauduta uunissa 150 asteessa vähintään 2 tuntia.

Tarjoile esim. keitettyjen ohraryynien kanssa. Juomaksi punaviiniä.


Appiukkoni kutsuu fasaania sirkkelikukoksi. Ilmeisesti Pohjanmaalla tämä on tapana. Nimi on peräisin fasaanin vienosta ääntelytavasta, joka muistuttaa käynnistymisvaikeuksien vaivaamaa sirkkeliä.


P.S. Riistalinnun pilkkomisohjeet Heleen's hobbies -blogissa.





Ei kommentteja: