torstai 5. toukokuuta 2011

Parsaaks' tässä?

On kevät ja parsakausi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kauppoihin ilmestyy perulaisen ja chileläisen sijaan espanjalaisia ja unkarilaisia parsoja. Olen oppinut nauttimaan tästä jännästä vihanneksesta vasta viimeisen muutaman vuoden aikana. Aiempi epäluulo johtui lähinnä niistä ihmeellisistä, kumisen tuntuisista pötköistä joita joku kutsuu säilykeparsaksi.

Parsasta on moneksi ja sitä on helppo valmistaa. Klassisesti kastikkeeksi pitäisi valmistaa hollandaisea, mutta mukavuudenhaluisena miehenä päädyin huomattavasti yksinkertaisempaan ratkaisuun. Parsan lisukkeena usein tarjottavan prosciuton korvasin kotimaisella kylmäsavukinkulla.

Vaimo pyöräytti parsan kaveriksi vielä sienirisoton, tällä kertaa kuivatuista tateista.


Keitetty vihreä parsa kahdelle

nippu parsaa
suolaa

Kaupassa myytävissä nipuissa on mukana kuminauha, mutta se kannattaa keittämisen kohdalla vaihtaa puuvillanaruun (esim. paistinaru). Tämä siksi, että parsan pehmentyessä kattilassa kuminauha painuu sen sisälle ja saattaa katkoa varret.

Parsaniput asetetaan kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen niin että nuput ovat vedenpinnan yläpuolella.

Keitetään n. 15min.



Kipakka kastike


Tämä kastike on hyvin kirpeä ja hieman hillitymmän version saa aikaiseksi jos korvaa riisiviinietikan valkoviinillä.


1 sitruuna

1/4 dl vettä
1/4 dl riisiviinietikkaa
2 tl hunajaa
kurkumaa

suolaa

2 rkl voita

Purista ja siivilöi sitruunan mehu.

Lisää mehuun vesi, etikka, hunaja ja kurkuma.

Keitä kasaan n. 15min.

Mausta suolalla.

Ota kastike pois hellalta ja vispaa sekaan 2 rkl voita eli suoritetaan monter au beurre.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Nam! Parasta nyt: nippu parsaa.