sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Soppatykitys osa 3: борщ

Syksyn heräilevään väriloistoon tekee mieli valmistaa värikästä ruokaa. Olen jo pitkään halunnut keitellä borssia, koska mielestäni se sopii hyvin syksyyn. Aina luotettavan Wikipedian mukaan alkuperäinen ukrainalainen borssi on kuitenkin ennen kaikkea kevättalven ruokaa, jota keitetään talven aikana kertyneistä juuresten kuorista ja muista jämäpaloista. Tämän alkuperän huomioiden on helppo ymmärtää että borssireseptejä on vähintään yhtä paljon kuin kokkeja.

Viime viikonlopun vierailu appivanhempien luona piti sisällään mm. punajuurien nostamista, joten meidän ei tarvitse kuoria punajuuria huhtikuulle asti kun oleellisin ainesosa löytyy jääkaapista.

  Borssi (борщ)

liemi

500g sian etuselkää tai lapaa
500g hirven lapaa (tai naudan)
100g juuriselleriä
1 sipuli
1 porkkana
2 l vettä
1,5 rkl suolaa

Pilko juurekset ja porkkana paksupohjaiseen kattilaan, lisää liha ja vesi.

Mausta suolalla.

Keitä miedolla lämmöllä vähintään 1,5 tuntia. Kuori pintaan nouseva vaahto keittämisen aikana reikäkauhalla.

Siivilöi liemi.

Perkaa lihat sopivan kokoisiksi suupaloiksi.

keitto

200g kaalia
100g selleriä
2 porkkanaa
4 punajuurta
2 valkosipulinkynttä

1 purkki tomaattipyrettä

3 laakerinlehteä
12 valkopippuria
3 maustepippuria

Keittolihat. 

Raasta kaali, selleri ja punajuuret. Kaalin raastaminen onnistuu näppärästi juustohöylällä.

Pilko porkkana pieneksi. Itse vuolen porkkanan keittoon kuorimaveitsellä.

Kuullota kaali, selleri, punajuuret, porkkana ja valkosipuli voissa.

Lisää liemi, tomaattipyree mausteet ja pilkottu keittoliha.

Keitä vähintään 45 minuuttia. Mausta tarvittaessa suolalla.

Tarjoile smetananokareen kanssa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aineiston laajentuessa on mielestäni tullut aika luokitella reseptejä muutenkin kuin julkaisuajankohdan perusteella.

"De Profundis"

Simo kirjoitti...

Saamanne pitää. Lisätty tunnisterivistö oikealla olevaan valikkoon.