Alkulähteillä: Hirvijahti

Pikkuhiljaksiin edennyt metsästysharrastuksen aloittelu johti kuluneena viikonloppuna kunnon starttiin. Virittäytyminen alkoi jo viime vuoden puolella, kun suoritin metsästyskortin, ja jatkui alkusyksystä aselupabyrokratian ja ammuntakokeen muodossa. Olen suuri riistaruoan ystävä ja mielestäni on vähintäänkin reilua perehtyä myös ruoan tuotannon alkuvaiheisiin.

Metsälle suuntasin Pohjanmaalla, appiukon hirviporukassa johon kuuluu muutaman kymmentä paikallista maanomistajaa. Jahteja on metsästyskaudella jokaisena viikonloppuna, sekä lauantaisin että sunnuntaisin poislukien isänpäivä. Kyse ei siis ole mistään kertavuotisesta remuretkestä, vaan jatkuvasta ja järjestäytyneestä toiminnasta.

passiketju pellonlaidassa

Päivä alkoi nimenhuudolla ja käskynjaolla, jonka jälkeen siirryttiin ensimmäiseen passipaikkaan. Metsästyksen sijaan kyseessä oli näin passimiehen näkökulmasta ennemminkin pellostus, koska ensimmäisen jahtipäivän kaikki passipaikat olivat peltojen laidoilla. Eli pellonlaitaan odottelemaan, josko hirviä sattuisi paikalle. Todennäköisyyden lisäämiseksi metsässä oli etsintäpuuhissa hirvikoira - mies työpareja. Jahdin aikana seurasin tilannetta radiopuhelimen korvanapista. Linjoilla keskusteltiin näköhavainnoista, koirien reittivalinnoista ja valitettavasti myös siitä miten nähdyt hirvet pääsivät karkaamaan "vihollisen puolelle" eli pois metsästysseuran mailta. Jahtimiesten radiopuhelimet eivät olleet ainoat tekniset apuvälineet, koirilla oli gps-kaulapannat joiden avulla niiden liikkeitä voidaan seurata. Pannassa on myös sim-kortti, joten koiralle voi soittaa ja kysellä kuulumisia.

Arttu, harmaa norjanhirvikoira

Parin tunnin passin jälkeen kokoonnuttiin metsästysmajalle paistamaan makkaraa, kiroilemaan karanneita hirviä ja ihmettelemään maailman menoa. Sitten toinen ja vielä kolmas jahti. Ei saalista, ei omakohtaisia näköhavaintoja hirvistä. Yhden jäniksen näin loikkivan pellon poikki.

Sunnuntaiaamu valkeni sumuisena ja ensimmäinen passipaikka oli tällä kertaa metsätien varressa, suon laidalla. Eikä aikaakaan, kun muutaman sadan metrin päästä vasemmalta alkoi kuulua laukauksia. Pian kävi ilmi, että kaksi hirvenvasaa oli ammuttu tien molemmille puolille. Menin seuraamaan jatkotoimenpiteitä eli ruhojen suolestamista. Olin yllättynyt siitä, miten vähän sotkuiselta puuha vaikutti. Lisäksi onni potkaisi. Perinteisesti kaadetun hirven sisäelimet ja kieli kuuluvat ampujalle, mutta tällä kertaa ampujat eivät olleet kiinnostuneita maksasta. Poimimme ne parempaan talteen (yksi minulle ja yksi koirille) ja ne odottelevat nyt anoppilan pakastimessa. Lupaankin täten teille loppuvuodesta riistamaksareseptejä.

Sunnuntaille mahtui vielä toinenkin jahti ja tällä kertaa passiketjun edessä kävi hirvirouva näyttäytymässä. Se sai kuitenkin jatkaa matkaansa kaikessa rauhassa, koska tämän viikonlopun jahdissa metsästettiin vain hirvisonneja ja vasoja.

Viikonlopun viettäminen ulkona aurinkoisessa ilmassa oli erittäin virkistävää ja hirvijahti osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi toiminnaksi. Seuraava jahti on luvassa näillä näkymin joulukuun alussa.