lauantai 26. lokakuuta 2013

Poskettoman hyvää riistaa

Olen nyt kolmatta vuotta mukana hirvijahdissa ja viime viikonloppuna sattui niin, että passipaikalleni osui sopivasti ylivuotinen hirvilehmä (tai nuppa, kuten siellä päin tavataan sanoa). Kaatolaukaus onnistui hyvin ja oikeutti perinteisiin ampujalle kuuluviin etuihin eli kieleen, maksaan ja sydämeen. Suolestaminenkin meni ilman suuria kommelluksia, mutta ensikertalaisena viilsin valitettavasti toisen sisäfileistä poikki. Jatkossa tiedän varoa niitä.

Metsästyksessä minua kiehtoo erityisesti luonnossa liikkuminen mielentilassa, joka vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja kykyä pitää aistit valppaana ja avoimena. Siinä ajatukset lepäävät ja pystyy asettumaan pelkästään tarkkailemaan mitä ympärillä tapahtuu. Lisäksi siihen liittyy tietysti aika paljon itse jahdin jännitystä. Mielestäni yksi hienoimpia oppeja, joita metsästyksestä voi saada, on kunnioitus lihaa kohtaan ruoan raaka-aineena ja arvostus eri ruhonosia kohtaan. Ennen kuin paisti on paistovalmiina, on välissä aika monta työlästä, sotkuista ja tarkkuutta vaativaa vaihetta.

Kieli odottelee vielä pakkasessa sopivaa hetkeä, mutta innostuin lahtipaikalla keräämään talteen hieman erikoispaloja eli muutaman hirven poskilihat. Poski on ravintoloissa arvostettu raaka-aine, mutta sen valmistamista pidetään aika vaivalloisena ja siksi sitä kai harvemmin harvemmin kotikeittiöissä kukaan innostuu kokkailemaan. Lyhyen googlettelun perusteella huomasin myös, ettei hirven poskelle löydy ainakaan kovin helposti reseptejä. Tässä siis yksi.

Oluessa haudutettu hirven poski ja sienikastike

marinadi
350g poskea
suolaa
mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
2 dl valkoviiniä
muutama timjaminoksa

10 katajanmarjaa

Leikkaa poskista suurimmat kalvot pois. Paloittele poski muutamaan palaan.

Hiero lihapalojen pintaan suolaa.

Murskaa katajanmarjat kevyesti morttelissa niin että ne halkeavat auki mutta eivät mene pieniksi paloiksi.

Laita lihapalat muoviastiaan, lisää muut aineet ja laita jääkaappiin yön yli.

haudutus
voita
200g sian palvikylkeä
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
3 porkkanaa
3 dl olutta

Ruskista lihapalat voissa.

Ruskista pieneksi kuutioitu palvikylki.

Pilko valkosipuli, sipuli ja porkkanat.

Laita kaikki aineet savivuokaan, kaada päälle marinadiliemi ja olut.

Hauduta uunissa 110 asteessa vähintään 5 tuntia (itse haudutin 7 tuntia).

Nosta lihapalat pois liemestä ja ruskista kevyesti kuumalla pannulla voissa juuri ennen tarjoilua.

sienikastike
2 dl haudutuslientä
1 tl hunajaa
ripaus valkopippuria
1/2 dl valkoviiniä
1/2 dl kuivattuja mustia torvisieniä

2 rkl voita

Siivilöi 2 dl haudutuslientä kattilaan.

Lisää kaikki muut ainekset paitsi voi.

Keitä kasaan n. 20 minuuttia.

Siivilöi sienet pois.

Lisää huoneenlämpöinen voi juuri ennen tarjoilua pieninä paloina voimakkaasti sekoittaen.

perunamuusi
10 perunaa
1 tl suolaa

2 rkl voita
1 purkki creme fraichea

Kuori ja pilko perunat.

Laita kattilaan vettä niin että n. 2/3 perunoista peittyy.

Lisää suola.

Keitä n. 15 minuuttia.

Kaada vesi pois.

Lisää voi ja creme fraiche.

Soseuta joko muusinuijalla tai sähkövatkaimella. HUOM! Älä käytä sauvasekoitinta.


Lisukkeiksi suosittelen etikkapunajuuria ja pihlajanmarjahyytelöä.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Hirvenposki kuulostaa hyvältä, olispa hauska päästä maistamaan. Maha on juurikin täynnä 7 tuntia haudutettua naudanposkea.

Nanna kirjoitti...

Aikas hauskaa, nyt meitä on sitten 2 hirvenposkireseptiä, sun ja mun, kun ennen ei tainnut olla ainuttakaan. Ehkäpä aloitamme metsästysporukoissa suuren poskeintalteenkeruinnostuksen.... ja sehän olisi hienoa se. Hyvä Simo! Hyvä minä! :)

Simo kirjoitti...

Talven kuumin ruokatrendi: riistaposki!